Ruokailmiöt 2021 / mattrender 2021

RUOKAILMIÖT 2021


Suomalaiset arvioivat ostokäyttäymistään laajassa K-ryhmän teettämässä trendikatsauksessa; Ruokailmiöt 2021. Raportin mukaan suomalaiset valitsevat tänä vuonna ostoskoriin yhä valmiimpia ratkaisuja vastuullisten ja hyvinvointia tukevien valintojen lisäksi.


Suurimmat ostopäätöksiin vaikuttavat tekijät suomalaisilla ovat nyt harkittu kuluttaminen, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin pyrkiminen sekä halu kehittyä ruoanlaittajana. Jo useita vuosia suurimpana jatkanut tiedostava kuluttaminen on tuoreen Ruokailmiöt-tutkimuksen mukaan jakaantunut kahdeksi uudeksi suunnaksi; harkittuun kuluttamiseen ja hyvän omantunnon valintoihin. Harkittu kuluttaminen vaikuttaa 38 prosentilla suomalaisista arjen valintoihin ja se on nyt suurin ruokailmiö.


”Se, että harkittu kuluttaminen on nyt pinnalla, liittyy varmasti koronavuoteen, eli on tarve tehdä taloudellisesti järkeviä valintoja ja halutaan tukea suomalaista tuotantoa ostopäätöksillä. Toisaalta valinnoilla halutaan pienentää ympäristön kuormittumista ja ostoskoriin voidaan valita vaikkapa matalan hiilijalanjäljen tuotteita. Valintojen eteen ollaan valmiita näkemään vähän vaivaakin”, kertoo K-ryhmän päivittäistavaratoimialan asiakasnäkemysjohtaja Heidi Jungar.

Harkitun kuluttamisen ohella suomalaiset kiinnittävät huomiota omaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, joka on toiseksi suurin ruokailmiö. Jopa 37 prosenttia suomalaisista pyrkii ostoskorin valinnoillaan vaikuttamaan oman mielen ja kehon hyvinvointiin.



Ruokaelämykset arkipäivää pienestä pitäen


​Tutkimuksen mukaan jopa 73 % lapsiperheistä tarjoaa lapsilleen uusia ja totutusta poikkeavia kokemuksia ruoan parissa, jotta heistä ei kasvaisi nirsoja aikuisia. Makaronilaatikko ei olekaan enää arkiruokien ykkönen, vaan guacamolekullannupuille, parsakaalipalleroille, inkivääri-ipanoille ja sushilapsille maistuvat yhä monipuolisemmat ja mausteisemmat ruoat. Se asettaa rajoja myös aikuisille: Halu kehittyä ruoanlaittajana on kolmanneksi suurin vuoden 2021 ilmiöistä ja jopa 30 % suomalaisista haluaa oppia uusia ruoanlaiton tekniikoita.


”Myyntidatastamme näemme esimerkiksi, että tänä vuonna maailman ateriakokonaisuudet ovat kehittyneet hyvin. Lapsiperheissä etnisten tuotteiden myynti on viimeisen vuoden aikana kasvanut 30 prosenttia. Kodeissa valmistetaan yhä enemmän intialaista, thaimaalaista ja japanilaista ruokaa. Toisaalta lapsiperheet ostavat yli 30 prosenttia kaupassa valmistetusta sushista. Myös muut valmiimmat ravintolatason ratkaisut kiinnostavat yhä useampaa”, kertoo K-ryhmän päivittäistavaratoimialan tavarakaupasta vastaava johtaja Harri Hovi.


”Ruokakauppojen tarjonnan kasvaessa ravintolaruoka on nyt entistä helpommin myös lapsiperheiden saatavilla. Tässä yhdistyy elämyksellisyyteen myös supervaivattomuus. Kaupasta ostettuna tai kotona valmistettuna kynnys kokeilla uusia ruokalajeja on matalampi, sillä hinta on ravintolaruokailua edullisempi”, pohtii Jungar.



Näitä tuotteita ostetaan vuonna 2021


Vuoden 2021 trendiostoskori koostuu edelläkävijäkuluttajien listaamista top 15 raaka-aineista, tuotteista ja palveluista. Ostoskoriin valitaan yhä valmiimpia ratkaisuja vastuullisten ja hyvinvointia tukevien valintojen lisäksi.

”Erityisesti loppupään lista on kiinnostava, siellä näkyvät vasta tänä vuonna vahvemmin esiin nousseet ilmiöt, kuten hävikistä valmistetut tuotteet, tunnettujen suosikkiravintoloiden valmistamien annosten ostaminen kotiin ruokakaupasta, kasvisvalmisruokien suosion kasvu sekä verkkokaupan ja kotonaolon kasvun myötä kiinnostusta lisänneet personoidut ruokakassit”, kiteyttää Jungar.

  1. Lähellä viimeistä ​käyttöpäivää ​olevat alennetut ​tuotteet (51 %)

  2. Pakkaamattomat tai mahdollisimman vähään pakkausmateriaaliin pakatut elintarvikkeet (42 %)

  3. Sushi (40 %)

  4. Kaurapohjaiset vaihtoehdot maitotuotteille kuten kaurajugurtti tai maito (39 %)

  5. Ruoan ostaminen verkkokaupasta (38 %)

  6. Terveelliset valmisruoat (37 %)

  7. Helposti mukana kulkevat ja liikkeellä syötävät välipalat (36 %)

  8. Matalan hiilijalanjäljen tuotteet (32 %)

  9. Kotimainen superruoka (31 %)

  10. Inkivääri (31 %)

  11. Runsasproteiiniset tuotteet (28 %)

  12. Personoidut ruokakassit (25 %)

  13. Hävikkiruoasta valmistetut tuotteet (24 %)

  14. Tunnettujen tai suosikkiravintolan valmistamien annosten ostaminen kotiin ruokakaupasta (22 %)

  15. Kasvisvalmisruoat (22 %)



MATTRENDER 2021


Vi finländare tar ställning till vårt köpbeteende i den omfattande trendrapporten som K-gruppen låtit göra: Ruokailmiöt 2021. I år väljer finländarna, förutom valen som stöder ansvarsfullhet och hälsan, allt färdigare lösningar.


De viktigaste faktorerna som påverkar finländarnas köpbeteende är nu; övervägd konsumtion, strävan till helomfattande hälsa och viljan att utvecklas i matlagningsfärdigheter. Övervägd konsumtion har synts i Ruokailmiöt-undersökningen redan i flera år, men fenomenet delar sig nu i två riktningar; övervägd konsumtion och val som ger gott samvete. Den övervägda konsumtionen är något som 38 % av finländarna uppger inverka på vardagens val, och är således den största mattrenden.


”Det att övervägd konsumtion nu är så trendigt beror bland annat på corona-tiden, då man har haft behov att göra förnuftiga val, samt att man har velat stöda den inhemska produktionen genom sina val. Å andra sidan vill man genom sina val minska på belastningen av miljön, och väljer till exempel produkter med lågt ekologiskt fotavtryck. Gällande dessa val är man till och med beredd att göra sig litet besvär” berättar K-gruppens direktör för kundinsikter inom dagligvaruhandeln Heidi Jungar.


Förutom den övervägda konsumtionen fäster finländarna vikt vid den helomfattande hälsan, och det är enligt Ruokailmiöt-undersökningen är den näst största mattrenden. Till och med 37 % av finländarna försöker välja produkter som påverkar såväl den fysiska som den psykiska hälsan.



Dagliga matuppleverser redan i barndomen


Enligt undersökningen vill 73 % av barnfamiljerna bjuda sina barn nya och annorlunda matupplevelser, för att barnen skall bekanta sig med olika produkter. Makaronilådan är inte längre den mest populära vardagsmaten, utan maten är allt mångsidigare och också mera kryddad. Det betyder även nya utmaningar för familjens vuxna: Viljan att utveckla sina färdigheter i matlagning är den tredje största mattrenden år 2021, då 30 % av finländarna vill lära sig nya tekniker inom matlagning.


”Från vårt försäljningsdata ser vi att måltider från olika delar av världen har sålt bra. I barnfamiljer har de etniska produkternas andel stigit med 30 % under det senaste året. I hemmen tillverkar man allt mera indisk, thailändsk och japansk mat. Av till exempel den sushi som säljs i affärerna köps 30 % av barnfamiljer” berättar K-gruppens direktör för dagligvaruhandeln Harri Hovi.


”Då mataffärernas utbud växer blir även restaurangmaten ännu bättre tillgänglig för barnfamiljerna. I detta kombineras upplevelser med enkelhet. Genom att antingen köpa från butiken eller tillverka hemma, har tröskeln sänkts för att pröva på nya rätter. En annan orsak är priset som på så sätt blir lägre än om familjen skulle äta på en restaurang.” resonerar Jungar.


De här produkterna köper vi år 2021


Den trendiga matkorgen består år 2021 av föregångarkonsumentens utvalda top-15 råvaror, produkter och tjänster. Till matkorgen valdes nu allt färdigare lösningar, förutom de val som stöder ansvarsfullhet och hälsan.


”Speciellt på slutet av denna lista ser man flera trender som först nu har börjat sticka ut, såsom produkter tillverkade av matsvinn, kända restaurangers portioner hemköpta från matbutiken, vegetarisk färdigmat, personifierade matkassar köpta på nätet” säger Jungar.


1. Produkter som närmar sig den sista användningsdagen (51 %)

2. Opackade eller möjligast litet packade produkter (42 %)

3. Sushi (40 %)

4. Havrebaserade alternativ till mjölkprodukter som t ex havremjölk eller -yoghurt (39 %)

5. Matinköp på nätet (38 %)

6. Hälsosam färdigmat (37 %)

7. Produkter som är enkla att ta med och äta ”on the go” (36 %)

8. Produkter med lågt ekologiskt fotavtryck (32 %)

9. Inhemsk superfood (31 %)

10. Ingefära (31 %)

11. Produkter med hög proteinhalt (28 %)

12. Personifierade matkassar (25 %)

13. Produkter tillverkade av matsvinn (24 %)

14. Kända restaurangers portioner hemköpta från matbutiken (22 %)

15. Vegetarisk färdigmat (22 %)




BLOGIARKISTO /

BLOGGARKIV

UUSIMMAT KIRJOITUKSET /

DE NYASTE INLÄGGEN

SEURAA MINUA /

FÖLJ MIG:

  • Facebook Clean Grey
  • Twitter Clean Grey
  • LinkedIn Clean Grey
  • Instagram Clean Grey