top of page

20 TRENDIÄ VUONNA 2020 / 20 TRENDER ÅR 2020

20 TRENDIÄ VUONNA 2020

Tässä blogissa viittaan tammikuussa ilmestyneeseen K-Ruokaan, jossa oli artikkeli vuoden 2020 ajankohtaisista elintarviketrendeistä. Höyrytettyjä kasviksia, hävikin välttelemistä, vegaanista ruokaa, kuorimattomia perunoita, misotahnaa ja ”mukamaitotuotteita”. Katsottiin kristallipalloon ja kerrottiin mistä ruoka-asioista innostutaan tänä vuonna.

1.Hävikkihäpeä

Vuonna 2020 kiinnitetään yhä tarkemmin huomiota ruokahävikin vähentämiseen. Häpeä hävikistä synnyttää herkullisia innovaatioita niin ravintoloissa, teollisuudessa kun kotikeittiöissäkin.

2.Höyryttäminen

Höyryttäminen jatkaa nousuaan kuumaksi trendiksi. Uutta on että höyryuuneja aletaan ostaa myös koteihin, ja tuloksena on makua ja vitamiineja tulvivaa ruokaa.

3. Kaalit

Trendikkään lehtikaalin imuun pääsevät punakaali, varsikukkakaali ja ihan tavallinen keräkaali.

4. Vahingossa vegaaninen

Alkaa löytyä niin hyvänmakuista ja houkuttelevaa vegaanista ruokaa, ettei kukaan ajattele siitä puuttuvan yhtään mitään.

5. Hyvät kalat

Vielä muutama vuosi sitten puhuttiin roskakaloista, mutta nyt särjet ja lahnat ottavat näyttävästi paikkansa lautasilta.

6. Kuoret

Nyt on trendikästä jättää kuoret perunoihin ja muihin juureksiin. Kuori on hyvän makuinen ja näin saadaan talteen kaikki hyvät ravintoarvot.

7. Kaura leivonnassa

Kauppojen kaurahyllyt ovat jatkuvasti venyneet. Myös kaura leivonnaisissa on nyt trendikästä. Kauraleivonnaisiin ei synny sitkoa, mutta kuitua ja makua niissä on yllin kyllin.

8. Japani

Kesäolympialaiset järjestetään tänä vuonna Tokiossa ja siksi myös japanilainen ruoka kiinnostaa erityisesti. Kokeile vaikka misotahnaa, sobanuudeleita tai matchaa!

9. Hapanjuuri

Hapanjuurileivonnassa käytetään hiivan sijaan jauhoilla ja vedellä ruokittavaa vehnäjuurta. Kauppoihin tulee jatkuvasti uusia hapanjuurituotteita; leipiä, pullaa ja pizzaa.

10. Kombucha ruoan kanssa

Nyt on trendikästä yhdistää kombucha ja ruoka. Illallisen yhteydessä nautittava juoma voi viinin sijaan olla kombucha!

11. Misotahna

Japanilainen hapatetuista soijapavuista valmistettu mishotahna antaa ruokaan täyteläistä, umamista ja suolaista makua. Tahna voidaan myös lisätä makeisiin herkkuihin.

12. Hapankaali

Perinteinen hapankaali on kokenut uuden tulemisen. Kaupoissa sitä löytyy jo useita makuvaihtoehtoja.

13. Planetaarinen ruokavalio

Planetaarisella ruokavaliolla tarkoitetaan ruokavalio, joka on hyvä sekä ihmiselle että maapallolle. Suositus on syödä vähemmän lihaa, kalaa ja kananmunia.

14. Sesongit

Satokauden huomioiminen syömisessä on nyt trendikästä. Sen lisäksi että on herkullista syödä satokauden mukaan, siitä syntyy pienempi hiilijalanjälki.

15. Mukaan otettavat välipalat

Välipalat ovat tärkeämpiä kuin koskaan ja muistuttavat jo minikokoisia aterioita. Esimerkiksi patukat ja rieskarullat on helppo napata mukaan.

16. Hamppu

Proteiinipitoiset hampunsiemenet ovat nyt suosittua superfoodia, jota viljellään myös Suomessa. Siemeniä voi lisätä salattiin, leipään, puuroon tai smoothieen.

17. Vohveli

Kaikenlaiset vohvelit ovat kiinnostavampia kuin koskaan. Kaupan valikoima kasvaa samoin erilaisten vohvelireseptien määrä.

18. Tahini

Seesaminsiemenistä tehty tahini on peräisin Lähi-Idästä, ja sitä lisätään meillä jo monenlaisiin ruokiin.

19. Vaihtoehdot lihalle

Kauppoihin on tullut monenlaisia lihakorvikkeita. On esimerkiksi yritetty kehittää tuotteita, jotka ruoanlaitossa toimisi supersuositun jauhelihan tavoin.

20. ”Mukamaidon maailmanvalloitus”

Kaikki alkoi kauramaidosta ja nyt kaurasta tehdään vaikka minkälaisia ”mukamaitotuotteita”. Nämä uudet vaihtoehdot kiinnostavat myös maalimalla.

20 TRENDER ÅR 2020

I denna blogg refererar jag till en artikel publicerad i K-Mat i januari, som berättar om aktuella mattrender år 2020. Ångade grönsaker, undvikande av matsvinn, vegansk mat, oskalad potatis, misopasta och ”mjölkliknande” produkter. Man granskade kristallkulan och berättade vilka matfenomen vi tänder på i år.

1. Svinnskam

År 2020 fäster man allt större vikt vid att minska matsvinnet. Skammen relaterad till matsvinnet föder läckra innovationer såväl i restauranger, industrin som i hemma köket.

2. Ångad mat

Att ånga mat håller på att bli en het trend. Nytt är att man har börjat köpa ångugnar till hemmen, och resultatet är mat som är full av smak och vitaminer.

3. Kål

Den trendiga bladkålen får nu sällskap av rödkål, stamblomkål och av helt vanlig huvudkål.

4. Av misstag vegansk

Det börjar finnas så läckra veganska rätter, att ingen upplever att det saknas något från dem.

5. Bra fisk

Ännu för några år sedan talade man om skräpfisk, men nu ser man allt mera mört och braxen på våra tallrikar.

6. Skal

Nu är det trendigt att lämna skalet på potatisen och andra rotsaker. Skalet är smakligt och så får man också tillvara alla de bästa näringsämnena.

7. Havre i bakningen

Butikernas havrehyllor blir bara längre. Att använda havre i bakning har också blivit mycket trendigt. Trots att havrebakverk inte har samma viskositet, jämfört med t ex vetebakverk, är de smakliga och fulla av fiber.

8. Japan

I år ordnas sommar olympiskaspelen i Tokio, och som en följd av detta är vi även särskilt intresserade av japansk mat. Prova till exempel misopasta, sobanudlar eller matcha!

9. Surdeg

I surdegsbakning använder man i stället för jäst en surdeg gjord på mjöl och vatten. Till butikerna kommer det ständigt nya surdegsprodukter; bröd, bullar och pizzor.

10. Kombucha med maten

Nu är det trendigt att kombinera kombucha med maten. Man kan till exempel avnjuta kombucha med middagen i stället för vin.

11. Misopasta

Den japanska mishopastan gjord av fermenterade sojabönor, ger maten en fyllig, umamin och saltig smak. Pastan kan även användas i söta läckerheter.

12. Surkål

Den traditionella surkålen har blivit trendig igen. I butikerna finns det redan surkål smaksatt på olika sätt.

13. Planetarisk diet

Med en planetarisk diet, avser man en kost som är bra såväl för människan som för vår planet. Det rekommenderas att man äter mindre kött, fisk och ägg.

14. Säsonger

Att äta enligt skördetider är nu trendigt. Förutom att det är läckert, är det även bra med tanke på det ekologiska fotavtrycket.

15. Mellanmål att ta med sig

Mellanmålen är viktigare än någonsin och påminner redan om miniatyrmåltider. Tillexempel olika stänger och tunnbrödsrullar är det lätt att ta med sig.

16. Hampa

De proteinrika hampafröna är intressantare än någonsin, och de odlas även i Finland. Fröna kan tillsätts i sallad, bröd, gröt och smoothie.

17. Våfflor

Olika slag av våfflor är trendigare än på länge. Butikernas utbud växer, likaså mängden av olika våffelrecept.

18. Tahini

Tahini gjord av sesamfrön har sitt ursprung i Mellan-Östern. Tahini tillsätts hos oss redan i olika slag av mat.

19. Alternativ till kött

Butikerna erbjuder i dag många olika slag av köttersättande produkter. Man har till exempel försökt utveckla produkter som i matlagningen kunde användas på samma sätt malet kött.

20.

”Mjölkliknande produkter” på export

Allting började med havremjölken och nu gör man redan hel mängd olika slags ”mjölkliknande produkter” av havre. Dessa nya alternativa produkter intresserar också i andra länder.

BLOGIARKISTO /

BLOGGARKIV

UUSIMMAT KIRJOITUKSET /

DE NYASTE INLÄGGEN

SEURAA MINUA /

FÖLJ MIG:

  • Facebook Clean Grey
  • Twitter Clean Grey
  • LinkedIn Clean Grey
  • Instagram Clean Grey
bottom of page