Miten tulevaisuudessa tuotamme ruokaa?

Tällaisen kesän jälkeen radikaaleine sääilmiöineen joka puolella maailmaa, kysymys tulevaisuuden ruokatuotannosta tuntuu olevan erittäin ajankohtainen. Sekä meillä että joka puolella pohjoista pallonpuoliskoa kesä on ollut poikkeuksellisen kuuma, maastopalot raivoavat ja sato jää ennätyksellisen pieneksi. Joudumme miettimään uudestaan ruoan tuotantoon liittyviä kysymyksiä, niin että myös tulevaisuudessa pystytään tuottamaan riittävästi ruokaa maapallon väestölle.

Viittaan edelleen samaan Kauppalehti Optiossa 17.6.18 julkaistuun artikkeliin, josta mainitsin heinäkuun blogissani. Heinäkuun blogissa käsittelin vertikaaliviljelyiden tuleminen. Heinäkuun aikana luin myös uutisen siitä, että Dubaissa rakennetaan maailman suurinta vertikaaliviljelyjärjestelmää. Siellä on jouduttu miettimään vaihtoehtoisia tapoja ruoantuotantoon, kun tähän asti on ollut pakko tuoda lähes kaikki ruoka, koska perinteinen viljely ei ole ollut mahdollinen.

Toinen vaihtoehto on ruoan kasvattaminen bioreaktoreissa. Kauppalehden artikkelissa VTT:n erityisasiantuntija Lauri Reuter kertoo, että hän on esimerkiksi kasvattanut bioreaktorissa puolukan, mesimarjan ja lakan soluja ilman kyseisiä kasveja. VTT:n tiimeissä on tuotettu myös kananmunan ja maidon proteiineja ilman eläinperäistä lähdettä. ”Olemme laskeneet munanvalkuaisen proteiinien hintaa, ja jopa nykyisellä teknologialla tuotanto olisi hinnaltaan kilpailukykyinen kananmunan kanssa, jos saataisiin tuotantolaitos pyörimään. Hyvinkin pian voi alkaa tapahtua mielenkiintoisia asioita sillä rintamalla”, Reuter kertoo. ”Esimerkiksi muna- ja maitoproteiineja käytetään paljon elintarvikkeiden ainesosina. Siksi muutokset voivat tapahtua melko huomaamattomasti”, Reuter sanoo.

Tuottamisen lisäksi maidon ja munan proteiineja voi muokata, eli niistä voi esimerkiksi poistaa allergeeneja. Elävän eläimen tuomat epävarmuustekijät, eettiset ongelmat ja energian kulutuksen kysymykset poistuisivat, kun tuotetaan ruokaa bioreaktoreissa. Monista tuotteista voisi tulla vegaanisia, vaikka ne eivät ole sitä ennen olleet.

Bioreaktoreissa kasvatettua ruokaa on jo kaupoissa. Esimerkiksi lihan korvikkeena usein käytettävä proteiinilähde quorn on bioreaktorissa kasvatettu home, jolle syötetään glukoosia. Samoin juuston juoksutetta ei valmisteta enää vasikan vatsasta vaan sitä on valmistettu bioreaktorissa jo parikymmentä vuotta.

Reuter muistuttaa myös Suomessa 1970-luvulla kasvatetusta pekilosienestä, josta valmistettiin proteiinipitoista eläinrehua. Pekilo on sieni, jolle syötettiin selluteollisuuden sivuvirtaa, eli jätettä, bioreaktorissa. Pekilo oli teollinen vientituote, mutta sen valmistus ehtyi, kun selluloosan valmistus muuttui eikä sivuvirtaa enää muodostunut.

Ihan heti kanalat ja navetat eivät kuitenkaan katoa, ainakaan kokonaan. Lihan kulutuskin on Suomessa tasaisessa kasvussa, vaikka lihan korvikkeita tulee kauppoihin kovalla tahdilla. Toistaiseksi meidän täytyy tuottaa yksinkertaisesti enemmän ruokaa, ainakin globaalista perspektiivistä katsottuna.

Niin kuin aikaisemminkin olen näissä yhteyksissä todennut, kaikki riippuu loppupelissä kuluttajasta ja hänen mieltymyksistään. Ruokaan kun ei suhtauduta ainoastaan rationaalisesti, vaan siihen liittyy monenlaisia tunteita. Kriteerejä, jotka vaikuttavat siihen mitä syömme ovat mm maku, perinteet, hinta, alkuperä, terveellisyys, turvallisuus, eettisyys, ekologisuus. Mitkä kriteerit päätöstä tehdessä painavat kaikkein eniten, riippuu taas tarjolla olevien vaihtoehtojen houkuttelevuudesta kuluttajan silmissä.

Hur producerar vi mat i framtiden?

Efter en sommar som denna med extrema väderförhållanden världen över, känns frågan om framtidens livsmedelsproduktion ytterst aktuell. Både hos oss och på hela norra halvklotet har sommaren varit extremt het, skogsbränder rasar och skörden slår fel. Vi kommer att vara tvungna att tänka om, ifall man även i framtiden skall kunna producera tillräckligt med mat åt jordens befolkning.

Jag hänvisar fortfarande till den i artikel som publicerades i Kauppalehti Optio den 17.6.18, som jag nämnde om i min bloggskrift i juli. I min juli-blogg behandlade jag vertikalodlingarnas framfart. Under juli månad läste jag också en nyhet om att man i Dubai håller på att bygga väldens största vertikalodlingssystem. Det är förståeligt att man där har funderat på alternativa livsmedelsproduktionsmetoder, eftersom man tillsvidare har varit tvungen att importera så gott som alla livsmedel, då traditionell odling har varit omöjlig att bedriva.

Ett annat alternativ är att odla maten i bioreaktorer. I Kauppalehtis artikel berättar VTT:s specialexpert Lauri Reuter, att han t ex har odlat celler av lingon, åkerbär och hjortron i en bioreaktor utan några växter. I VTT:s team har man också odlat ägg- och mjölkprotein utan någon källa från djurriket. ”Vi har räknat ut äggviteproteinets pris, och konstaterat att det t o m med nuvarande produktionsmetoder vore det prismässigt konkurrenskraftigt med ägg, om man bara fick igång en produktionsanläggning” säger Reuter. Han låter förstå att det kan hända att man t o m mycket snart får höra intressanta nyheter på denna front. Till exempel ägg- och mjölkproteiner används redan nu allmänt som ingredienser i livsmedel, och därför kan övergången ske ganska obemärkt.

Förutom att man kan producera mjölk- och äggproteiner kan man även modifiera dem, så som att till exempel avlägsna allergener. De osäkerhetsfaktorer som hänför sig till levande djur, de etiska aspekterna och energikonsumtion skulle försvinna, om maten producerades i bioreaktorer. Många produkter som inte tidigare lämpat sig för veganer kunde i framtiden göra det.

Det finns redan mat som är producerad i bioreaktorer i affärerna. T ex en proteinkälla quorn, som används i köttersättande produkter, är ett mögel producerad i bioreaktorer, till vilket man ger glukos. Man kan även nämna ostlöpe, som inte längre görs av kalvens mage, utan har tillverkats i bioreaktorer redan i tjugotals år.

Reuter påminner även om att man redan på 1970-talet i Finland odlade pelikosvamp, av vilken man tillverkade proteinrikt djurfoder. Peliko är alltså en svamp, åt vilken man i en bioreaktor gav cellulosaindustrins biprodukter. Peliko såldes även på export, men produktionen tog slut då cellulosaproduktionen förändrades, så att denna biprodukt inte längre uppstod.

Helt snart kommer dock inte hönsfarmarna eller ladugårdarna att försvinna. Konsumtionen av kött har i Finland fortsatt att växa, trots att det kommer köttersättande produkter i snabb takt. Tillsvidare är vi helt enkelt tvungna att producera mer mat än tidigare, åtminstone om man ser det ur ett globalt perspektiv.

Liksom jag också tidigare har konstaterat i dessa sammanhang, beror allt ändå i slutändan på konsumenten och hans preferenser. Vårt förhållande till maten är ju inte rationellt, utan det är förknippat en mängd olika känslor. Kriterier om påverkar våra val av vad vi äter är bl a smak, tradition, pris, ursprung, hälsa, trygghet, etik, ekologi. Vilka kriterier som sedan väger tyngst då vi gör våra val, beror på hur lockande de olika alternativen är jämfört med varandra.